Uhkapelit veivät Archie Karasin ryysyistä rikkauksiin ja takaisin

Rizkin uudessa juttusarjassa tutustutaan maailman kuuluisimpiin uhkapelaajiin. Ensimmäinen artikkeli käsittelee Archie Karasin tarinaa köyhästä pojasta multimiljonääriksi – ja sitten takaisin tyhjätaskuksi.

Elävä legenda

Anargyros Nicholas Karabourniotis, paremmin tunnettu nimellä Archie Karas on kreikkalais-amerikkalainen uhkapelaaja ja highrolleri. Karas syntyi Kreikassa vuonna 1950 ja muutti Yhdysvaltoihin 1960-luvulla. Hän nousi casinopelaajien tietoisuuteen ja eräänlaiseksi legendaksi 1990-luvun alkupuolella saavutettuaan suurimman ja pisimmän voittoputken casinopelaamisen historiassa. Kyseinen voittoputki tunnetaan nimellä The Run.

Ryysyistä rikkauksiin

Karas pelasi jo pienestä pitäen erilaisia pelejä rahasta naapurissa asuvien lasten kanssa. Hän oli taitava ja voittikin suurimman osan peleistä. Tästä innostuneena Karas kehitti pelitaitojaan jatkuvasti ja suunnitteli ammattilaispelaajan uraa. Pelaaminen oli Karasille väylä päästä pois ankeista kotioloista, sillä hän kasvoi köyhässä perheessä ja halusi keinolla millä hyvänsä muuttaa elämänsä suunnan.

Karas ei milloinkaan tullut erityisen hyvin toimeen isänsä kanssa ja 15-vuotiaana erään riidan jälkeen päätti jättää perheensä ja Kreikan taakseen. Karas sai töitä laivalta, jossa hän työskenteli tarjoilijana muutaman vuoden ennen kuin hyppäsi Portlandiin matkaavaan laivaan. Yhdysvaltoihin päästyään, Karas tykästyi paikkaan ja päätti jäädä maahan. Hän liftasi itsensä Los Angelesiin ja löysi jälleen töitä tarjoilijana. Täällä hänen uhkapelaajan uransa lähti toden teolla käyntiin.

Karasin vapaa-aika kului biljardia ja pokeria pelatessa, ja pian hän tienasi harrastuksillaan enemmän kuin päivätöissä. Parikymppisenä Karas vannoikin, ettei enää ikinä tekisi “oikeita töitä”. 1990-luvun alkuun mennessä Karas oli tienannut useammankin miljoonan pelaamalla, mutta tapojensa mukaan hävinnyt ne kaikki. Tässä vaiheessa hän ajatteli, että maisemanvaihdos olisi paikallaan, pakkasi kamansa ja suuntasi Las Vegasiin vain 50 dollaria taskussaan. Siellä The Run sai alkunsa ja Karas nousi alan legendojen joukkoon.

The Run

Vuonna 1992 Karas matkusti Las Vegasiin ja onnistui ylipuhumaan kaveriltaan lainaksi 10 000 dollaria. Kymppitonnin pelikassan turvin hän suuntasi casinoille pelaamaan. Sen sijaan että Karas olisi himmaillut ja säästellyt pelikassaansa, hän valitsi korkean panoksen pelejä. Peli kulki heti alkuunsa varsin onnistuneesti ja Karas maksoi lainan kaverilleen samantien takaisin. Jäljellä olevilla käteisillä Karas siirtyi casinolta toiselle ja vaihtoi pelejä tiuhaan.

Voittoputkensa aikana hän pelasi erilaisia pelejä laidasta laitaan, muun muassa Limit Razz -pokeria, ysipalloa, Crapsia ja 7 Card Stud -pokeria. Hän nosti panoksia kaiken aikaa ennätyskorkealle ja olisi nostanut entisestään, jos vain olisi saanut. Karas pelasi monia alan parhaita pelaajia vastaan, kuten Stu Ungar, Chip Reese, Puggy Pearson ja Johnny Moss. Monet huippupelaajat tosin kieltäytyivät pelaamasta Karasia vastaan juuri liian korkeiden panosten takia.

Voittoputki aiheutti myös käytännön ongelmia, sillä Karas kuljetti useita miljoonia käteistä siirtyessään autollaan paikasta toiseen. Turvanaan hänellä oli ase ja usein myös casinon turvamies. Pelit sujuivat lievästi sanoen onnistuneesti kaiken kaikkiaan kahden ja puolen vuoden ajan ja vuonna 1995 hän oli koonnut itselleen peräti 40 miljoonan dollarin potin. Karas ei kyennyt lopettamaan pelaamista eikä aikaakaan, kun voittoputki tuli tiensä päähän. Lopulta hän hävisi melkein kaikki voittamansa rahat vain muutaman viikon aikana. Suurin yksittäinen häviö oli 17 miljoonaa dollaria Baccaratissa, joka on tarjolla myös Rizkin livecasinolla. Ilmeisesti ainoa ostos, jonka Karas teki voittorahoillaan oli auto, ja siten suurin osa 40 miljoonasta dollarista valui takaisin casinoille.

Lue lisää Archie Karasista tulevina viikkoina!