Malta on netticasinoiden keidas

Malta tunnetaan parhaiten netticasinoista ja niitä sieltä totisesti löytyy. Mutta mikä saa pelialan yritykset kerääntymään tuolle pienelle saarivaltiolle? Ja miksi myös Rizk Casinolla on MGA-pelilisenssi?

Malta

Malta on noin 450 000 asukkaan saarivaltio, joka sijaitsee vajaat 100 kilometriä Sisiliasta etelään. Kun Suomessa joudutaan aina loppuvuodesta tarpomaan pimeässä ja koleassa, paistaa Maltalla aurinko ja lämpötila on keskimäärin +17 asteessa. Maan pääkaupunki Valletta sijaitsee pääsaaren länsiosassa. Samoilla seuduilla ovat myös monet kivijalkakasinot sekä netticasinoiden pääkonttorit.

Maltan viralliset kielet ovat malta ja englanti, joiden lisäksi moni paikallinen puhuu myös italiaa. Ilmapiiri saarella on erittäin kansainvälinen johtuen suurelta osin netticasinoiden työntekijöistä. Kansallisuuksia on laidasta laitaan, mutta erityisesti paikka on houkutellut suomalaisia ja ruotsalaisia. Vaaleita pohjoismaalaisia näkyy katukuvassa siellä täällä – liekö Välimeren ilmasto toiminut houkuttimena.

Jos saarelle on suuntaamassa lomalle ja pelaaminen kiinnostaa, on pelipaikkoja hyvin tarjolla. Esimerkiksi pääkaupungista pohjoiseen sijaitseva Saint Julian’s tarjoaa useammankin casinon ja alueen suurimmissa hotelleissa järjestetään säännöllisesti kansainvälisiä pokeriturnauksia.

Toimintaa säätelee Malta Gaming Authority

Malta on kooltaan yksi Euroopan Unionin pienimmistä jäsenvaltioista, mutta sen talous on ollut viime vuosina EU-alueen nopeimmin kasvavia. Malta on yksi muutamasta EU-maasta, jotka myöntävät pelilisenssejä. Erityisesti peliala onkin tuonut Maltalle talouskasvua ja saarella on jatkuvasti suuria rakennusprojekteja käynnissä.

Pelilisenssien myöntäminen ei perustu satunnaiseen arvontaan eikä niitä anneta kaveripohjalta, vaan lisenssin saaminen edellyttää netticasinoilta nuhteetonta toimintaa. Lisenssien myöntämisestä ja valvomisesta vastaa MGA eli Malta Gaming Authority. Myös Rizk Casinolla on MGA:n pelilisenssi eli se on todettu turvalliseksi ja luotettavaksi netticasinoksi.

Ennen lisenssin myöntämistä MGA esimerkiksi tarkastaa casinon omistajien taustat, jotta kenelläkään ei ole rikosrekisteriä tai muutoin epämääräistä liiketoimintahistoriaa. Lisäksi MGA tekee säännöllisiä tarkastuksia casinoiden toimintaan ja edellyttää aktiivisia toimia esimerkiksi rahanpesun kitkemisessä ja peliriippuvuuden ennaltaehkäisyssä. Pelaajien hyvinvointi on myös Rizk Casinon etuna. Pelaamisen tulee olla hauskaa ja säilyä pelaajan varallisuuden rajoissa.

Miksi Rizk Casinolla on Maltan lisenssi?

Malta on profiloitunut netticasinopelaamisen keitaana ja säännönmukaisesti kaikki suurimmat peliyhtiöt löytävätkin sieltä majapaikkansa – Rizk Casino mukaan lukien. Rizk haluaa tarjota pelaajilleen aina parhaimmat edut ja sijainti Maltalla antaa siihen loistavat edellytykset.

Yleisesti ottaen Maltan kevyempi yritysverotus houkuttelee yrityksiä rekisteröitymään sinne. Kevyempi verotus sataa suoraan pelaajien laariin, sillä se tarkoittaa suurempia etuja erilaisten tarjousten ja kampanjoiden muodossa. Toisekseen MGA:n lisenssi hyödyttää myös netticasinoita. Tarkka säätely karsii epämääräiset yritykset, jolloin lakia noudattavat casinot voivat keskittyä ydintoimintaansa eli tarjoamaan pelaajilleen suosituimmat pelit ja parhaimmat bonusedut.

Suomalaisten pelaajien kannalta Maltan pelilisenssi tarkoittaa verovapaita voittoja. Koska Rizk Casino on huolehtinut verojen maksamisesta Euroopan talousalueen sisällä, ei pelaajan tarvitse murehtia verokarhusta edes jackpot-voittojen osuessa kohdalle. Verovapaiden voittojen lisäksi Rizk Casino tarjoaa pelaajilleen paremmat voittomahdollisuudet. Peleissä kuin peleissä on huomattavasti paremmat palautusprosentit kuin kivijalkakasinoilla tai monopoliaseman saaneissa kansallisissa peliyhtiöissä. Rizk Casinon kolikkopeleissä palautusprosentit huikentelevat reilusti yli 90 prosentin, kun taas esimerkiksi lotossa se jää noin 40 prosenttiin.

Uusille pelaajille ilmaista pelirahaa!

Kolminkertaistamme ensimmäisen talletuksesi, jonka lisäksi saat 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!

Avaa pelitili 2 minuutissa ja lunasta etusi heti!

Pelaa nyt