ProjectXSuomi Aftermovie on nyt täällä!

Katso ProjectXSuomen Aftermovie täällä! Voit palata vappuaattona järjestettyjen Suomen suurimpien kotibileiden tunnelmaan yllä olevan videon välityksellä.

Molempina järjestyskertoinaan loppuunmyydyt ProjectXSuomi -bileet ovat tulleet Suomeen jäädäkseen. Konsepti on nyt laajentumassa Tampereelta hiljalleen myös muille paikkakunnille.

Bileiden formaatti pohjautuu vuonna 2012 ilmestyneeseen yhdysvaltalaiseen Project X -elokuvaan, jonka jatko-osa saa ensi-iltansa vielä tämän vuoden elokuussa. Elokuvassa kolme nuorta järjestävät unelmiensa kotibileet, jotka riistäytyvät käsistä lähes festivaaliksi asti. ProjectXSuomen bileet sen sijaat ovat pysyneet hallinnassa, vaikka meno onkin ollut yhtä legendaarinen.

– Ollaan tähän mennessä varattu Suomen suurimpien kotibileidemme alttariksi kolmikerroksinen klubimaailma Tampereen ydinkeskustasta sekä maineikas Scandic Rosendahl -hotelli. Entistä suurempia suunnitelmia on vielä edessä, tapahtuman järjestäjä kaavailee.

ProjectXSuomen idea on sen ainutlaatuisissa puitteissa, isossa esiintyjäkattauksessa sekä kestossa läpi yön. Molemmat bileet ovat kestäneet poikkeuksellisen pitkään erikoisissa tapahtumapaikoissa, joissa normaalisti ei vastaavia tapahtumia nähdä ja ohjelma on koostunut kymmenistä Suomen kärkinimistä. Yleisön lisäksi myös esiintyjät ovat pitäneet konseptista.

– Paras keikka minkä oon ikinä vetänyt, rap-artisti Mikael Gabriel huudahti vappuna nähdyn ProjectXSuomi-keikkansa päätteeksi.

– Huh huh mikä ilta se oli, tätä ei voi selittää muuta kuin kokemalla tai videon katsomalla, Pietarin kiekkohuuman keskeltä tavoitettu Captain Rizk kommentoi bileiden tunnelmaa.

ProjectXSuomi valmistelee juuri kolmatta tulemistaan ja tiedottaa seuraavista bileistä lähiviikkoina. Voit seurata konseptin kehittymistä Facebookissa.